Iltalehti: Adam Lambert IL:n erikoishaastattelussa: Olen seurustelussa kokematon

Adam Lambert IL:n erikoishaastattelussa: Olen seurustelussa kokematon
Iltalehti sai laulajatähti Adam Lambertin langan päähän kertomaan niin uudesta levystä, Queen-yhteistyöstä kuin parisuhteesta.
American Idolista vuonna 2009 tähteyteen ponnahtanut Adam Lambert on kutkuttavassa tilanteessa. Tärkeän kakkoslevyn julkaisuun on enää reilu kuukausi ja elämä tuntuu hymyilevän joka saralla. Laulaja täytti viikko sitten pyöreät 30 vuotta ja sanoo olevansa onnellisempi ja tyytyväisempi kuin koskaan tätä ennen.
- Nuorempana halusin aina vain enemmän ja enemmän, mutta nyt ymmärrän olla kiitollinen siitä mitä minulla on. Ensi kertaa elämässä työni ja yksityiselämäni ovat hyvässä tasapainossa, Lontoosta tavoitettu tähti toteaa.
Syntymäpäivä tammikuun 29.:ttä oli myös Adamin ja hänen poikaystävänsä Sauli Koskisen ensimmäinen vuosipäivä. Pariskunta tapasi marraskuussa 2010 Suomessa ja sen jälkeen pikaisesti Pariisissa, mutta vuosi sitten Sauli lensi vierailemaan Los Angelesissa ja sen jälkeen hänet onkin nähty usein Adamin rinnalla.
Kaksikon vuosi sai railakkaan päätöksen juuri ennen joulua Helsingissä tapahtuneen putkayön takia. Tapahtunut herätti kaksikon tarkistamaan elämäntapojaan ja muuttamaan niitä terveellisempään suuntaan.

- Valitettavaa, että niin pääsi käymään, mutta se sai meidät pyrkimään parempaan. Olemme juoneet paljon vihannesmehuja ja kuntoilemme enemmän. Huonosta asiasta poiki hyvää, tiedäthän. 
Kun Adamilta kysyy mikä piirre Saulissa veti häntä puoleensa, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä.
- Hänen silmänsä.

Sen enempää hän ei halua ihastumisesta kertoa, mutta toteaa, että on hyvin onnellinen tällä hetkellä.
Opettelen parisuhteessa elämistä
Adamia on jo Suomen lehdistössä nimitettu Amerikan vävyksi ja onpa täällä intoiltu ennenaikaisesti pariskunnan mahdollisista kihloistakin. Myös maailmalla mieheltä on udeltu suhteen virallisestamisesta. Vävyksi kutsuminen on laulajan mielestä "suloista", mutta muuten hän toppuuttelee ajatusta naimisiinmenosta.
- Olemme olleet yhdessä vasta vuoden. Lopettakaa! laulaja nauraa.

Sen jälkeen hän vakavoituu ja paljastaa, että parisuhdekin on hänelle verrattain uusi asia.
- Ehkä jonain päivänä (menen naimisiin), mutta se on asia, johon ei pidä kiirehtiä. Tämä on vasta toinen pitkä suhteeni, joten olen vasta opettelemassa parisuhteessa elämistä. Olen 30-vuotias, mutta mitä seurusteluun tulee, tunnen olevani kuin parikymppinen, koska minulla ei ole paljoakaan kokemusta siitä. Naimisiinmeno tuntuu siksikin kaukaiselta.

Kaikki langat omissa käsissä
Adamin odotettu toinen albumi Trespassing julkaistaan 21. maaliskuuta. Tilanne on kaikin puolin erilainen kuin ensimmäisen albumin synnyn aikaan, joka äänitettiin vaivaisessa 1,5 kuukaudessa keskellä American Idol -pyöritystä.

- Se oli hektistä ja hullua. Olen ylpeä siitä, mitä saimme aikaan, mutta en vielä tiennyt, minkälainen artisti haluan olla ja mitä fanini haluavat.
Trespassing-albumia Adam sai työstää rauhassa. Parin vuoden aikana hän oli oppinut, keitä hänen faninsa ovat ja mistä he pitävät ja ennen kaikkea sen, mitä hän itse haluaa ja minkälaiseksi artistiksi hän on kasvanut. 

Tällä kertaa Adam oli myös itse säveltämässä lauluja ja hänestä tuntui vaivattomalta kirjoittaa rehellisesti niistä aiheista, joita hän halusi käsitellä.
Koko tuotannon ajan laulaja piti langat hyppysissään. Tuotannonjohtajan ominaisuudessa hän valvoi koko projektin taiteellista puolta aina biisien valitsemisesta kannen luomiseen.

Kakkoslevy on jaettu kahteen eri teemaan, keveämpään ja synkempään. Keveämmällä puolella on tanssilattialle sopivia biisejä.

- Vaikka ne ovat hauskoja ja leikkisiä, ne käsittelevät rehellisesti eri asioita elämässäni. Siellä on biisejä vahvana pysymisestä, vaikka joku sanoo, että olet ulkopuolinen etkä ole tervetullut, on lauluja puhtaan, rehellisen rakkauden löytämisestä sekä yöelämästä ja hauskanpidosta. Silti jopa hauskoissa biiseissä voi olla synkät hetkensä.

- Vastapainona on lauluja surusta, ahdistuneisuudesta, huonosta itsetunnosta, itsetuhosta - asioista, joita olen käynyt ja käyn yhä läpi. Vaikka laulut ovat henkilökohtaisia ja omaelämäkerrallisia, ne ovat teemoja, joihin kaikki voivat samaistua.

Adam toivoo voivansa avoimuudellaan lähentää ja yhdistää ihmisiä.
  
Terveisiä Suomeen!


Parhaillaan Adam mainostaa levyään Lontoossa keskellä talven kylmintä kautta ja samaan aikaan poikaystävä Sauli nauttii viikonloppureissusta Malibun lämmössä. Työnteon, reissaamisen ja yhdessäolon välillä ei kuitenkaan ole Adamin mukaan vaikea löytää tasapainoa. Sitä paitsi hän vakuuttaa rakastavansa uudesta albumistaan puhumista, ja sen myös kuulee.

Saulin myötä Adam on kuullut Suomen jännittävästä presidentinvaalista. Tasa-arvon puolestapuhujana hän pitää mahtavana sitä, että mukana on myös avoimen homoseksuaalinen ehdokas.

- Kun Sauli kertoi minulle siitä, ajattelin, että vau, hienoa! Se on hyvin edistyksellistä. En usko, että Yhdysvalloissa sellaista voitaisiin edes kuvitella. 

Laulaja ei vielä tiedä tulevan kiertueensa aikatauluja, mutta vakuuttaa, että tottakai Suomikin kuuluu etappeihin. Lopuksi hän lähettää vielä lämpimät terveiset suomalaisille faneilleen.

- Moi Finland! Toivon voivani palata pian esiintymään. Olen oppinut paljon kulttuuristanne tänä vuonna ja rakastan sitä. Tunnen, että minulla on perhettä myös Suomessa.
Iltalehti: Adam Lambert IL:n erikoishaastattelussa: Olen seurustelussa kokematon

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti